First impressions and building the swings - Ensivaikutelmia ja keinunrakennusta

Nonniin, nyt oon ollu perillä vähän yli vuorokauden ja kerenny jo nähä kaikenlaista. Matka meni suht sutjakkaasti muuten, paitsi että Windhoekin Hosea Kutakon kentällä mua ei meinattu päästää maahan. Hirmu vihanen passivirkailija vaati osotetta maahantulokaavakkeeseen, enkä mä sitä tietenkään tienny. Virkailija meinas jo käännyttää mut takas Suomeen, mut soitinpa sitte Aleksille, kysyin osotteen ja sitte kelpas munki kaavake ja pääsin tarkastuksesta läpi. Matkalaukku odotti mua kiltisti hihnalla ja hakijat oli vastassa. Kuulin, että meijän autokuski, joka tunsi jotain tyyppejä lentokentältä, oli käskeny noutaa mut, että pääsisin ohi kaikkien tarkastusten, mutta enpä minä sitte sitä hoksannu. Kyllä siellä joku mies heilutteli ja viittoili, ku jonossa seisoin, mut luulin et se huito jollekki muulle...

Lentokentältä suunnattiin Waynen pomppivalla kyydillä rautakauppaan ostamaan rakennusmateriaaleja uusiin sirkusvehkeisiin. Oli kyllä kotoisaa, ku meille näitä puurimoja myi noin kaksikymppinen Hilma. Siivojamme puolestaan on nimeltään Hilda, mutta Martteihin en oo vielä törmänny. Sen sijaan ei-niin-kotoista ja hämmentävää täällä on vasemmanpuoleinen liikenne. Enpä uskaltaisi lähteä itse autoilemaan. Vaikka liikenne tuntuu olevan jotenkin rauhallisempaa verrattuna esim. Addikseen, kyllä African style silti liikenteessä pätee. Lisäksi tuntuu, että kaikki pitää opetella alusta pitäen uudelleen: mistä voi nostaa rahaa ja missä voi käydä kaupassa ja miten paikallisia takseja käytetään. Onneksi muut ketä täällä asuu on auttanu käytännön asioissa. Illalla tehtiin vielä lasagnea ruotsalaisten Erikan ja Andreaksen kanssa ja istuttiin iltaa viinilasin äärellä. Tosi mukavilta ihmisiltä vaikuttivat.

Tänään sitten pääsin ruotsalaisten mukaan The Home of Good Hopelle rakentamaan keinuja. HoGH on siis Katuturan slummialueella sijaitseva soppakeittiö, joka ruokkii viitisen sataa köyhää lasta päivittäin. Keinujenrakennus taas oli Erikan ja Andreaksen kouluprojekti, jossa auttelin lähinnä lapioimalla kiviä ja hätistelemällä uteliaita lapsia kauemmaksi. Mutta kyllä me ehdittiin leikkiä parturiakin ja opetella numeroita espanjaksi ja suomeksi. Keinut saatiin niinikään rakennettua, mutta kovasti lapsia piti hillitä, ettei kuusi henkeä mahdu keinumaan yhtä aikaa. Lisäksi oli hauskaa kuunnella kun osa lapsista puhui naksuttelustaan tunnettua Khosan kieltä. Siinä he vaan naksuttelivat menemään ja mä kuuntelin ihan äimänkäkenä!

----------------------------

Now I have been here in Windhoek approximately one day and already I have seen a lot. The trip went quite smoothly despite the small incident that in the airport of Hosea Kutako they did not want to let me enter the country. The woman checking the passports and arrival forms insisted me to tell my address during my stay, and naturally I did not have a clue about it. She were already about to send me back to Finland, when I called Aleksi and got the address for the arrival form. Finally I succeeded to fulfil the requirements and the passport lady allowed me to enter to the wonderful country of Namibia. I found my suitcase, and Aleksi and the driver Wayne were there to pick me up, so in that I had no problems. Later I heard that Wayne had asked his friend, who was working at the airport to pick me up that I would not need to go through all the controls, but I just did not realize it. I did see a man waving while I was queuing to the passport control, but I just thought his friend was standing behind me or something…

From the airport we headed to the store to buy some wooden sticks to build the circus equipment. It felt like home, when I noticed that the seller lady was called Hilma. Our cleaner instead is called Hilda. It is funny and confusing at the same time to find these typical Finnish names in this environment. However, many things require getting used to, like the left-sided traffic. I wouldn’t try to drive here, although I have been surprised how non-messy the traffic here actually is. Moreover, once more I have been forced to face the fact that I need to learn everything from a scratch: where to print money, where to buy your food and how to use local taxis. Gladly, all here have been really helpful and given me practical tips and advice. Yet in the evening we had a great time as we made lasagna with the Swedish Erika and Andreas.

Today I had the possibility to go to The Hope of Good Hope with Erika and Andreas to build some swings. HoGH is a local organization preparing the warm meals for approximately 500 kids every day in the slum of Katutura. Building the swings was part of the school project of the Swedes, and I mainly helped them by shoveling stones and keeping the children away while they set up the tires and chains for the swings. But we had also time to play the hairdresser’s and learn numbers both in Finnish and in Spanish. The swings are now ready for use, but it was almost impossible to keep an eye on the children as they all wanted to test the brand new swings at the same time. However, it was funny to hear some of the kids speaking the Xhosa language with all its clicking sounds. I was just listening and thinking: this is quite a language! 

Namibia calling!

Nyt ei oo kauaa aikaa lähtöön enää. Tarkkaan ottaen kolme tuntia ja 25 minuuttia. Sitten suuntaa tämä tyttö taasen Afrikan mantereelle, ja tarkemmin ottaen tällä kertaa Namibian Windhoekiin. Tarkoituksena on siis tehdä muutama ryhmähaastattelu gradua varten. 22 tunnin matka vähän väsyttää jo etukäteen, mutta hirmukiva on kyllä lähteä reissuun. Vielä en edes jaksa stressata tulevia haastatteluita ja tutkimukseen liittyviä kommervenkkejä. Matkalaukut on pullollaan paitsi vaatteita, myös tuliaisia: salmiakkia ja Fazerin suklaata, sairaanhoidon oppikirjoja, stetoskooppeja ja oksimetrejä (?), verinäytteenotossa tarvittava kuminauha jne. Myös sirkusvälineitä löytyy, eihän sitä voi ilman pellenenää mihinkään matkustaa. Rokotuksia on taas otettu ja maitohappobakteereja hankittu, ja muutenki puoli matkalaukullista erilaisia lääkkeitä on mukana. Jos jotain olen oppinut Etiopian, niin ei saa unohtaa villasukkia ja sukkahousuja vaikka etelään suuntaakin.

Helsingistä Namibiaan päästäkseen pitää siis suunnata ensin Frankfurtiin ja sieltä Johannesburgiin Etelä-Afrikkaan ennen kuin määränpäänä on lopullinen Windhoek. Majoitus on järjestetty jonkin sortin eurooppalaisten sairaalatyöharjoittelijoiden majapaikassa, jossa Aleksin lisäksi odottaa ainakin muita suomalaisia sekä ruotsalaisia ja hollantilaisia. Vielä en paikasta muuta oikein tiedä, paitsi että siellä asuu myös kaksi koiraa ja linnut karjuvat aamuisin kovalla volyymillä J Vaikka talvea kohden eteläisellä pallonpuoliskolla ollaakin menossa, ilmeisesti reilusti yli 20 astetta on lämmintä tiedossa. Eli jäähyvästi kolea toukokuinen Suomi! Seuraavan kerran kirjoitellaankin sitten ihan erilaisista ympyröistä.

---------------

Once more it is time for me to pack my bags and travel to wonderful, beautiful continent of Africa. It’s not many hours any more before the take-off, to be exact only three hours and 15 minutes. The destination unknown this time will be Windhoek in Namibia, and the purpose of the trip besides having fun and enjoying the holiday is to conduct couple of group interviews for may master’s thesis. I’m already a bit tired when thinking of the 22-hour travel, but also very excited to go. Suitcases are full of clothes, but also different “nursing stuff” like stethoscopes and oximeters (?) etc. Moreover, I have multiple circus equipment with me: who could imagine travelling without clown noses? In this case at least they are crucial! Finnish delicacies like Fazer chocolate and salted liquorice are also taking the large share of the space in my luggage. Vaccines are dealt with, and the suitcase is packed with different kinds of medicines. If I have learnt anything from my last-year Ethiopia-trip you should never forget woolen socks when heading to Africa!

To get from Helsinki to Windhoek I need to fly first to Frankfurt and then to Johannesburg before the final destination. My accommodation has been organized with the European hospital trainees working in Katutura hospital. Besides Aleksi there will be at least some others from Finland, Sweden and Holland. I don’t know much about the accommodation place, except that two dogs are also living in the same house and the birds are shouting in a high volume in the morningJ Despite the fact that the season turns to winter soon in the south, the temperature seems a bit better in Windhoek compared to Finland at the moment. The forecast promised more than 20 degrees. Farewell dear but cold Finland! Next time I will be writing in a quite different environment.