These have been rewarding weeks...

Huhheijakkaa, johan on kiirettä pitänyt. Monena päivä viikossa minut on löytänyt leikkausosaston kahvihuoneesta, olen siellä jo vakiokalustoa ja seniorihoitajat kutsuvat minua omaksi miniäkseen. Aleksi kun kuuluu jo leikkuriperheeseen. On mukavaa kun ihmiset ovat niin sydämellisiä. Haastatteluita on kasassa jo mukavat kymmenen, mikä lienee jo ihan riittävä määrä, mutta yritän ensi viikolla vielä tehdä kaksi lisää. Suurin osa haastateltavista tähänä mennessä on kuulunut owambojen etniseen ryhmään ja mielelläni muidenkin tarinoita kuulisin. Owambot ovat siis kotoisin Pohjois-Namibiasta entiseltä Ambomaalta ja juuri heillä on paljon suomalaisia nimiä lähetyshistoriasta johtuen. On hupaisaa, että luottotaksikuskimme on nimeltään Eino, ja koskaan ei tiedä milloin kaupankassalla törmää Lahjaan, Selmaan tai Paavoon. Namat ja damarat ovat toinen hyvin merkittävä ryhmä, jonkajotkut mieltävät yhdeksi etniseksi ryhmäksi kielen vuoksi, sillä molemmat puhuvat khoekhoe –kieltä. Tämä kieli on tunnettu naksahdusäänteistään, ja kuulostaa aika metkalta. Hererot taas ovat kuuluisaa karjankasvattajaheimoa, joiden naiset käyttävät perinteistä asua johon kuuluu aina osana päähine, joka jäljittelee lehmän sarvia. Hererot ovat kuulemma myös hyvin ylpeää kansaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Caprivian –heimolaiset tulevat Sambian rajalta, ja kuulopuheiden mukaan heillä on kykyjä ja taipumuksia noituuteen, minkä vuoksi heitä ei sovi suututtaa. San –kansa (niinkutsutut busmannit) puolestaan on Namibian vanhin etninen ryhmä, ryhmä joka hyvin pitkään eli metsästyksellä ja keräilyllä autiomaassa eristyksessä muista heimoista. Nykyäänkin osa haluaisi elää perinteiden mukaan erämaassa, mutta nyky-yhteiskunta pakottaa mm. lapset kouluun jne. Alkoholi on osoittautunut erityisen tuhoisaksi Sanien kohdalla, ehkä koska sopeutuminen nykyelon malliin on ollut vaikeaa.

Tribal Map of Namibia

Traditional Herero Outfits

Kaikkien näiden heimojen edustajien kanssa minulla on ollut arvokkaita ja hienoja keskusteluja nyky-Namibiasta, etnisistä suhteista, rasismista ja sukupuolirooleista. Toisaalta on jännittävää nähdä näiden ihmisten elävän melko samanlaista elämää kuin itsekin työ-, opiskelu- ja ihmissuhdekuvioineen, mutta toisaalta he todella arvostavat syntyperäänsä ja perinteitä joita se tuo mukanaan. Näiden naisten mielipiteet ansaitsevat päästä esille vaikka sitten jonkun suomalaisen sosiologin gradussa.

Mitä sirkukseen tulee, ESITYS ON NYT TAKANAPÄIN. Tuntuu melko tyhjältä, mutta toisaalta helpotus on myös suuri, niin paljon aikaa ja energiaa tähän on laitettu. Tällä viikolla olemme ryhmän kanssa harjoitelleet joka päivä, ja lapset ovat oikeasti tulleet paikalle ajoissa ja selkeästi heistäkin huomasi, että halusivat pistää parastaan. Torstain kenraaliharjoitukset pidettiin esiintymispaikalla The Olof Palme Primary Schoolilla, jonka henkilökunnan puolelta oli mukavan lämmin ja kannustava vastaanotto. Ja olihan se kyllä komeaa katsottavaa, kun kaikilla lapsilla oli hienot uudet esiintymispaidat yllään, vähän kasvomaalia naamassa ja hyvä meininki päällä. Kaiken kaikkiaan homma alkoi draamaosuudella, jossa esitettiin kolme lyhyttä näytelmää kiusaamisesta. Nämä tilanteet olivat lasten omasuunnittelemia ja niihin etsittiin myös ratkaisu näytelmän lopussa. Loppuesitys koostui sitten erinäisistä sirkustaiteista, oli hula hulaa, kukkakeppejä, rolabolaa, yksipyöräisellä ajoa, hyppynarua, taikatemppuja, jonglöörausta ja diabolon heittelyä, pellenumero sekä loppuhuipennuksena koko porukan yhteinen tanssiesitys komeine muuveineen. Lopuksi lapset tulivat rivissä lavalle jokaisella kourassaan lappu jossa lukin jokin sana. Yhdessä nämä sanat muodostivat ydinviestimme: Stop bullying today. If you are being bullied, tell your friend, your parents, your teacher. Every kid deserves a safe life. Jälkeen päin otettiin kuvia sanomalehteen koko poppoon kanssa ja opettajat tulivat kehumaan. Kyllä oli kaikilla hymy korvissa!

The Flower Sticks

Rolabola balancing

Magic Tricks

Some true talent with monocycle

Vicky and Amy the Clowns

The Hula Group

The backside of the circus t-shirts with golden wings

-------------------------------------------

Huh, truly we have been sooooo busy lately. I have spent many afternoons in the surgery theatre, in the nurses’ tea room just to get some people to interview. The senior nurses have started to call me their in-law as Aleksi is also a part of the theatre family. People are generally very warm and friendly, and it feels good. I have succeeded to complete ten interviews, which is quite ok amount already I think. However, I try to conduct two more next week as most of the interviewees so far belong to the ethnic group of Owambos, and I would like the material to include opinions as much as possible from other tribes as well. The Owambos, who speak the language of Oshiwambo are originally from the Northern Namibia, the so-called Owambo land, and they have a lot of Finnish names. Our trustful taxi driver is called Eino, and when you least expect it you meet Lahja, Selma or Paavo. These names are from the era when the Finnish missionaries spread Christianity in Owambo land. Another big ethnic group here is the Damaras/Namas. Many people see them as a one group, because they both speak the Khoekhoe language with its funny clicks. Neverthless, when you speak with for example a Nama, they strongly highlight being Namas, not Damaras. Apparently the Namas are bit lighter coloured in their skin. The tribe of the Hereros is famous of their cattle as they have grown cattle successfully in the dry land of Namibia for centuries. The Herero ladies use still today their traditional dresses with headwear, which reminds the horns of a cow. The Hereros are also said to be very proud people, in good and bad. The Caprivians have traditionally lived next to the Zambian border, and the other tribes tell them exercising witchcraft. It has not been only once or twice when I have been told that I should be careful with these people, not to make them angry, as their revenge is something supernatural. The Sans, also called the Bushmen, are the first people of Namibia and they have lived for ages just by hunting and gathering. Even during the colonial times they wanted to avoid the contact with other groups. Even today part of the Sans would like to live according to the traditions in the desert, but the modern society forces the kids to go to school etc. Maybe because the adaption to the today’s way of life has been so difficult for them, alcoholism is a true problem among the Bushmen.

I have had interesting discussions with the representatives of all of these tribes during my time here. We have talked about contemporary Namibia from many perspectives, for example the ethnic relations, racism and gender roles. It’s interesting to see these people appreciating their tribal heritage so much, but at the same time they are modern individuals with their normal thoughts regarding their work, studying, dreams and relationships. These women in my study and their views deserve to be told to the Western audience, even in some Finnish Master’s student’s thesis.

What comes to the circus, THE FINAL PERFORMANCE IS BEHIND NOW. It feels quite empty inside AT THE MOMENTS, but the relief is huge too. So much time and energy we have put into this project. This week we practiced every day with the kids, and they really started to show commitment as they realized that the big day is getting closer. On Thursday we had the final practice in the Olof Palme Primary School, where the performance took place on Friday. It was nice to see how welcomed we were at the school, the principal thanked us many times for coming there, everything would have been really difficult if the staff of the school not have liked the idea. And wow, it looked so good as all of the kids had their brand new shirts on and little bit paint on their face. The whole performance started with the drama part with three short scenes of bullying. The ideas for these stories came directly from the kids, and the scenes also presented a solution for each bullying case. The last part of the show consisted of different kinds of circus arts: hula hula, rola bola, monocycle, magic tricks, skipping ropes, joggling and diabolo, flower sticks and clowns. And just before the end there was also a dancing number, in which all participated. We finished, however, with a serious message relating to bullying. Every kid held a paper with a one word, and together these papers formed sentences: ‘Stop bullying today. If you are being bullied, tell your friend, your parents, your teacher. Every kid deserves a safe life.’ Afterwards the local newspaper took pictures from the whole group and the teachers came to thank for the great show. It was a happy day for all of us!

Finding your own identity in pluralistic society

Täällä Windhoekissa arki porskuttaa, olemme kotiutuneet toiselle talolle muuton jälkeen ja saaneet nauttia mm. omasta keittiöstä ja suihkun lämpimästä vedestä. Ruokaa on laitettu innolla, tehty sekä simpukkapastaa että paistettuja sardiineja tässä menneellä viikolla. Talolla on ollut hiljaista, sillä lähes kaikki muut ovat olleet reissussa Swakopmundissa. Aleksi on ollut kipeänä flunssassa tämän viikon ja täten ei ole kyennyt töihin, joten olen päivisin lähtenyt sairaalalle yksin. Haastatteluita on tehty taas muutama lisää, mutta vielä pitäisi saada kuusi kasaan. Tai se olisi ainakin hyvä tavoite! On ollut kovin ihanaa huomata, miten mielellään useimmat hoitajat tulevat haastateltavaksi ja kertovat niin etnisyys/rotuasioista kuin sukupuolirooleistakin ,ja miten nämä aiheet heidän elämäänsä koskettavat. Osa on ihan kysynyt, että ’milloin on minun vuoro?’. Aikataulujen sumpliminen on ollut se kaikkein hankalin asia, hoitajat kun ovat luonnollisesti töissä ja työt tottakai pitää hoitaa, ja joku päivä työt loppuvat aikaisemmin ja joku päivä myöhemmin, enkä minä voi tietenkään sitä ennustaa. Joten esimerkiksi maanantaina odottelin neljä ja puoli tuntia osaston kahvihuoneessa, ennen kuin kuin päätin, että okei koska ketään ei näytä olevan tulossa lähden kotiin. Mutta kaiken kaikkiaan haastatteluiden tekemistä on helpottanut huomattavasti se, että työyhteisö pitää Aleksista ja arvostaa hänen työpanostaan, sillä hänestä on kuulemma todellista apua. Moni sairaanhoitaja on sanonut minulle, että älkää lähtekö takaisin Suomeen, me tarvitaan tuommoisia Aleksin kaltaisia hoitajia täällä Windhoekissa.

Tehdessä tutkimusta identiteetistä ja yrittäessä selvittää mistä toisten identiteetti koostuu, tulee väkisinkin mietittyä omaakin identiteettiä. Olen esimerkiksi pistänyt merkille, miten haluan täällä kaikille painottaa olevani suomalainen, en paikallinen valkoinen, enkä saksalainen enkä hollantilainen. Paitsi haastatteluissa myös muuten ihmisten mielipiteet ja asenteet valkoista väestöä kohtaan ovat käsin kosketeltavan negatiivisia, vaikka täällä ei mitään Etelä-Afrikan tyyppisiä mellakoita olekaan. Ja koska historiaa on lukenut ja eikä selvästikään sen vaikutus ole mihinkään kadonnut, sitä haluaa tehdä pesäeroa itsensä ja koko kolonialismin ja Apartheidin välille. En tällä tarkoita, että kaikki valkoiset täällä olisivat tänä päivänä rasisteja, mutta se on usein kuitenkin miten musta väestö asian näkee. Ja joskus käy väsyttämään, että ihmiset ajattelevat aina ensimmäiseksi sinut nähdessään, että no tuolla on ainakin törkynään rahaa. Sitä jotenkin haluaisi hirveästi selittää, että kotona mulla on oikeasti tiukkaa rahasta ja köyhänä opiskelijana ei ole varaa siihen ja tähän, mutta sitten kun vertaa että joku toinen asuu aaltopeltihökkelissä eikä omista kenkiä, niin siihen ne selittelyt sitten jää. Meitä ei ole onneksi ryöstetty, eikä moista tilannetta ole ollut lähelläkään, mutta vasta pari yötä sitten yksi suomalaistyttö ryöstettiin meidän kotiportilla, kun oli palaamassa reissusta puoli kuuden aikaan aamulla. Sinne meni passit, elektroniikka, luottokortit ja läppärin mukana lähes valmis kandityö.

Sirkusrintamalla menee ihan hyvin, mutta haasteilta ei myöskään ole vältytty. On ollut tappelua kesken harjoitusten, tyttöjen välistä porukoihin klikkiytymistä, jengitappelua ulkopuolisten lasten kanssa ja yleistä ADHD-atmosfääriä. Keskittymisvaikeuksia on erityisesti pojilla, joilla toihu menee sitten muiden kiusaamiseksi, kun ei jakseta odottaa vuoroa tai se mitä juuri tehdään ei jaksa kiinnostaa sata prosenttisesti. Ja tottakai muut provosoituvat tästä, ja sitten yhtäkkiä kiusaaja löydetään nurkasta itkemästä kun kukaan ei tykkää hänestä. Yritä siinä sitten selittää, että kyllä siihen riitaan aina kaksi tarvitaan ja että pitäisköhän sun ensin pyytää anteeksi sitä kepillä selkään hakkaamista... Sitten vois joku haluta sunkin kanssa tehdä jotakin. Joka tapauksessa esityspäivä Olof Palme Primaryn koululla lähenee, esiintymispaidat ovat lähes valmiit, glitter-hatut on hankittu ja kiusaamisenvastaista näytelmää harjoitellaan kovasti. Näytelmän lisäksi lapset esittävät myös akrobatiaa, kukkakeppitemppuja, rolabola-tasapainoilua, hula hulaa, tanssia, klovneriaa, taikatemppuja ja mitä kaikkea. Ihan alkaa itseäkin jännittää!

-----------------------------------------

Here in Windhoek the normal daily life is going fine but quite fast. We have enjoyed our time in the new house; we have warm water in the shower and our own kitchen. We have cooked a lot lately, for example pasta with scallops and fried sardines with oven-baked vegetables. It’s been quiet in the house this weekend, because most of the people were travelling in Swakopmund. Aleksi has been sick this week and therefore unable to go to work, but I have gone to the hospital almost every day because of my interviews. I still hope to get six more interviews done before we go home, at least that would be an ideal goal. Regarding the interviews I must say that I have been surprised positively how helpful and eager the nurses are to participate. Some of them have even asked ‘When is my turn to come?’ The scheduling is however a big problem, because naturally the nurses have to do their work and sometimes they are done earlier and sometimes later, and I cannot know their timetables in advance as they do not know them by themselves. For example on Monday I waited like four and half hours to catch someone before I just decided that I can’t wait anymore, I’m going home. But in general, the fact that Aleksi has adapted well into his work place and that his colleagues truly appreciate his work, has been really helpful for my interview project. Many of the nurses have asked if we could stay in Namibia that Aleksi could continue his career in the surgery theatre of the Katutura State Hospital.

When making this research, which is interested in other people’s identities, you automatically start to think your own identity. It’s funny how you start noticing that you what to underline for strangers that you come from Finland. I’m not German or Dutch or especially not a local white! During the interviews and otherwise I have realized how negatively the black population sees the whites (not of course all, but the majority), and because you know the history, you want to differentiate yourself from all that. Many have said that Apartheid still shows today, even there are no similar riots as in South-Africa at the moment. And it just is tiring to realize that because of your face and skin colour the people automatically and first of all think that ‘oh, she’s rich’. Gladly we haven’t been robbed, but it was only two nights ago when one of the Finnish girls were threatened with a knife on our doorstep, and she had to give away everything she had, the laptop, credit cards, passport and almost finished thesis.

The circus is going fine, but we have confronted a load of challenges as well. We have been forced to mediate fights during our practice, arguments of teenage girls, and once all the kids just disappeared because they had to go to defend their neighborhood from the other kids. So I would call it a gang fight. Couple of boys has a serious ADHD, and they often just start bullying others when they get frustrated. Suddenly you find this same boy crying in the corner and telling you that nobody likes him. So, then you just try to explain him that the argument always requires two and this boy should also apologize for beating the others with sticks… Anyways the performance day is approaching as we are going to the Olof Palme Primary School to have a show for 600 kids on the 17^th of July. We have practiced the anti-bullying play a lot, and the t-shirts and glitter hats for the performance are almost ready. Besides the play our show includes magic tricks, acrobatics, flower sticks and hula hula tricks, clownery, rolabola balancing, dancing and many other things. It’s gonna be an amazing piece of art!